Vakioretket

Näille retkillemme voit ilmoittautua mukaan vaikka yksin. Varaamalla hyvissä ajoin etukäteen varmistat paikkasi haluamallesi retkelle.

Kun olet tulossa ratsaille yksin tai kaksin, ilmoittaudu mukaan vakioretkillemme. Näitä retkiä teemme päivittäin, sekä arkisin että viikonloppuisin alla olevien aikataulujen mukaan. Poikkeuksia aiheuttavat joskus esimerkiksi tilausryhmät, kerromme toki retkeä tiedustellessasi jos näin on. Kaikki retket on varattava etukäteen.

Retkille voi ilmoittautua myös ryhmänä, mutta mikäli vapaita paikkoja jää, saatamme ottaa mukaan muita ilmoittautuneita. Maksimissaan yhteen ryhmään mahtuu 3-5 ratsastajaa, riippuen osallistujien ratsastustaustoista. Vakioretket toteutuvat, kun osallistujia on vähintään kaksi (2).

Retkeen varatun ajan lisäksi varusteiden vaihtoon ennen retkeä pitää varata 30 minuuttia ja retken jälkeen noin 15 minuuttia. Henkilökunta varustaa hevoset. Retkien alkamisaika lähtee siitä, kun asiakas saa hevosen haltuunsa eli retkiaikaan lasketaan selkäännousu ja alkuohjeistus (ei koske Minisafareita). Tähän menee yleensä ryhmän koosta riippuen 5-15 minuuttia.

Hevosemme ovat pienikokoisia ja meillä on ratsastajille 95kg paino-rajoitus. Ikäraja varsinaisille retkillemme on 12 vuotta, tätä nuoremmilta edellytämme säännöllistä ratsastuskokemusta: joko viikoittaisia ratsastustunteja vähintään vuoden ajalta tai muuta vastaavaa kokemusta niin, että perusaskellajit sujuvat itsenäisesti (ks. retkikohtaiset vaatimukset). Talutusratsastus ja Minisafarit ovat ikärajattomia.

2h Vauhti

Kenelle sopii?
Useita vuosia aktiivisesti ratsastaneille (minimi 4v), jotka kaipaavat vauhdikkaampaa menoa. Alaikäraja 12v. Sopii myös esim. nuoruudesta pidemmän harrastustaustan omaaville, jotka ovat ylläpitäneet taitojaan ja ratsastavat edelleen enemmän kuin muutamia kertoja vuodessa.

Taitovaatimukset:
Hallitset vireän hevosen ja toisaalta osaat myös herätellä hitaamman. Sinulla on hyvä tasapaino ja kehonhallinta reippaassakin vauhdissa etkä tarvitse apua perusaskellajien ratsastamisessa. Hallitset hevosen vaativissakin maastoissa ja vaihtelevissa tilanteissa (mm. tienylityksissä).

Vauhti:
Vauhdikas, käynnin ohella useita reippaita ravi-, töltti- ja laukkasuoria (pohjien kunnon mukaan).

Hinta: 75€ / hlö

Milloin järjestetään?
Parillisina päivinä klo 10-12.

2h Issikkaplus

Kenelle sopii?
Joitakin vuosia aktiivisesti ratsastaneille (minimi 2v) tai vahvan taustan nuoruudesta omaaville, jotka ratsastavat nykyään satunnaisemmin. Alaikäraja 10v. Myös kokeneille, jotka eivät välttämättä kaipaa kovin kovaa vauhtia.

Taitovaatimukset:

Osaat nostaa ja ylläpitää ravin ja laukan. Sinulla on hyvä tasapaino ja kehonhallinta. Hallitset hevosen vaihtelevissa tilanteissa (mm. tienylityksissä).

Vauhti:

Reipas, käynnin ohella useita ravi-, töltti- ja laukkapätkiä.

Hinta: 75€ / hlö

Milloin järjestetään?
Parittomina päivinä klo 10-12.

1,5h Issikka

Kenelle sopii?
Perusteet hallitseville, jotka eivät arastele laukkaamista.

Taitovaatimukset:
Hallitset perusavut hyvin eli saat hevosen liikkeelle, pysähtymään ja kääntymään sujuvasti. Olet myös ravannut tai töltännyt useita kertoja. Käytännössä taustalla on vähintään hiljattain käyty alkeiskurssi tai useita yksittäisiä ratsastuskertoja lyhyen ajan sisällä ilman pitkää taukoa. Jos olet harrastanut aiemmin pidempään, ei tauko haittaa perusasioiden ollessa muistissa. Alle 12-vuotiailla on oltava taustalla viikoittaisia tunteja vähintään vuoden ajalta sekä laukkakokemusta.

Vauhti:

Keskireipas, käynnin ohella muutamia ravi-, töltti- ja laukkapätkiä maltillisessa tempossa. Laukat pääasiassa ylämäkiin.

Hinta: 60€ / hlö

Milloin järjestetään?
Parittomina päivinä klo 14-15:30.

1h Töltti

Kenelle sopii?
Aloittelijoille ja rauhallisesta menosta nauttiville.

Taitovaatimukset:

Alle 12-vuotiailla oltava taustalla viikoittaisia tunteja vähintään vuoden ajalta. Muilta ei vaadita aiempaa kokemusta. Jos kuitenkin kovasti jännität tai pelkäät hevosia, kannattaa eläimeen tutustua ensin maasta käsin ja / tai osallistua kävelyvauhtiselle 20min Minisafarille.

Vauhti:
Leppoisa, käynnin ohella muutamia rauhallisia tölttipätkiä.

Hinta: 45€ / hlö

Milloin järjestetään?
Parillisina päivinä klo 14-15.

Lapsille suosittelemme

20min Minisafari

Kävelyvauhtinen ratsastusretki lähimetsään, sopii sekä lapsille että aikuisille. Minisafari voi olla koko perheen yhteinen retki, jolloin perheen pienimmät ratsastavat taluttajien avustamina ja isommat lapset sekä aikuiset ratsastavat mukana. Mukaan voi lähteä myös kävellen ja / tai toimia taluttajana. Varaa aika etukäteen!

Minisafareita järjestetään päivittäin klo 12.

Hinta: 25€ / hlö

Talutusratsastus tallin kentällä

Tallin pihassa järjestettävä ratsastushetki perheen pienimmille. Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 13-14 ilman ajanvarausta, muina aikoina sopimuksen mukaan.

Hinta: 3€ / kierros